keskiviikko 07. marraskuu 2012

Venetsia

Vihdoin terveisiä Venetsiasta..!

Onhan se nyt hassua kun jossain Albaniassa on ilmaiset, nopeat wifi-verkot kaikkialla, mutta täällä Italiassa (no, ainakin Venetsiassa) ovat nettikahvilat kiven alla ja hotellin wi-fi maksaa maltaita. Meidän lähikahvilassa Lidossa on ilmainen wi-fi, mutta blogini sivuja se ei jaksa oikein pyörittää…. Nyt olen ihan innoissani kun löydettiin ristorante jonka verkko näyttäisi sallivan mun tehdä blogipostauksen..! ^_^

Canal Grande Rialton sillalta.

Tuntuu jotenkin typerältä hehkuttaa matkakohteitaan loputtomasti ylisanoin, mutta pakko tämäkin on vain sanoa; Venetsia on ihan ällistyttävän kaunis paikka. En  osannut odottaa, että täällä on oikeasti näin viehättävää. Kaupunki on kuin Praha potenssiin 10.

Ja meillä kävi aivan satumainen tuuri. Pohjois-Italiassahan oli satanut viimeiset pari viikkoa kuin saavista ja Venetsia tulvi vielä viime viikolla niin että keskustassa oli mahdoton liikkua ilman polven-yli-kumisaappaita. Sunnuntaina oli edelleen sateista ja jäimme sateenvarjoinemme kiltisti Lidon saarelle, jossa meillä on hotelli. Siellä sentään ei tulvinut.

Maanantaina aamu valkeni iloksemme aurinkoisena. Jännittyneenä nousimme vaporettoon eli vesibussiin joka lähti viemään meitä Venetsiaan. Lidosta on matkaa Venetsiaan 15 minuuttia.

Siellä se häämöttää… Pyhän Markuksen aukio eli Piazza San Marco.

Räpsin kuvia kuin kilahtanut turisti kun näin ensimmäiset gondolit. Apua, mä olen oikeasti Venetsiassa…!

Pyhän Markuksen aukion gondoliasema ja Giudeccan saari taustalla.

Maanantaiaamuna tulvavesiä oli vielä jonkun verran jäljellä ja ihmiset ylittivät San Marcoa tällaisilla rakennetuilla “silloilla”. Vieressä seisoi poliiseja huutamassa “Keep walking, keep walking, don’t stop to take pictures!” Vaikka tottakai kaikki pysähtyivät räpsimään otoksia vedessä kahlaavista turisteista. ^_^

Iloinen turisti ei piittaa siitä vaikka tossut vähän kastuvatkin. :)

.

.

Canal Grande.

Rialton silta.

.

.

Seuraavana päivänä vesi oli laskenut ainakin puoli metriä ja tässäkin kohtaa näkyi missä aukio loppuu ja kanaali alkaa.

Kadunnimet on kirjoitettu tosi kauniisti.

.

Toisissa kaupungeissa on metrokartat, Venetsiassa vesibussikartta… :)

Pyhän Markuksen aukio tiistaiaamuna. Huomattavasti kuivempi.

.

.

.

.

Joko Italia on muuttunut, tai sitten Venetsiassa on vain asiat toisin. Olen ollut aiemmin Milanossa ja Roomassa, mutta edellisestä Italian vierailusta on vierähtänyt 14 vuotta. Sen muistan, että italialaiset puhuvat englantia erittäin heikosti. Eivät enää. Tai eivät ainakaan Venetsiassa. Täällä kaikki puhuvat moitteetonta englantia.

Ja hinnatkin yllättivät. Odotin, että Venetsiassa olisi kallista, etenkin kun saavun Albanian kaltaisesta naurettavan edullisesta maasta. Täällä kuitenkin saa ihan hyvän lounassalaatin 8 eurolla. Ja kahvin 2-3 eurolla. Ja se kahvi…. Se on niiiiiin hyvää. Niin hyvää. :)

Huomenna vuokraamme auton ja suuntaamme Bolognaan ja Veronaan. Ja Maranelloon Ferrari-tehtaille. Arvatkaa kenen toiveesta…? ;) Mr. Karkkipäivä muuten oli aluksi vähän harmissaan siitä että emme tavanneet jossain päin Balkania. Hän oli nimittäin vähän kateellinen mun Albanian reissusta… :P Mutta tänne Venetsiaan saavuttuamme luulen hänen varmaan muuttaneen mieltään…. Tämä on kaiken maineensa arvoinen paikka.

Upea.


23 Responses to “Venetsia”

  1. J.Lo kirjoitti:

    Ihania kuvia!!! En ole koskaan Venetsiassa käynyt, kovasti kiinnostaisi mennä. Roomassa olin viimeksi 4 kk sitten, kovin heikkoa on siellä edelleen se englannin puhuminen… Ehkä Venetsiassa heitä kiinnostaa enemmän se englannin puhuminen, tai ovat vähemmän diivoja kuin Roomassa, mene ja tiedä. :)

  2. Puf kirjoitti:

    Upeita kuvia! Venetsia on tähän aikaan vielä varmasti hyvä kohde kun turistimäärät ovat pienemmät :) Olen vähän harvemmin päässyt nykyään lukemaan blogiasi eli en löytänyt äkkiseltään mainintaa siitä aiotteko kiertää enemmänkin Italiaa? Kuinka kauan Mr. Karkkipäivä on matkassa vai lähdettekö myös yhdessä kotiin?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Herra Karkkis lennähti tapaamaan mua viikoksi ja palaa sitten kotiin, meitsi jatkaa eteenpäin :)

  3. P. kirjoitti:

    Ihana Venetsia ♥ Itsekin kävin siellä jokunen kuukausi sitten ja en kans voi kuin ylistää. Siellä tunnelma oli tosiaan sanoinkuvaamattoman ihana! Hauska nähdä näpsimiäsi kuvia samoista paikoista missä itsekin kiertelin.

    Tuohon englannin kieleen liittyen… Venetsiassa sitä osattiin suhteellisen hyvin, mutta vierailin myös pienemmässä kaupungissa jossa englanninpuhujat olivat todella harvassa. Mielestäni vähintään hostellivirkailijan kuuluisi tietää, mitä “hi”-tarkoittaa. :D Tai kioskinpitäjän sana “water”. Ja ei, en möngerrä sanoja suustani ulos niin ettei niistä saa selvää, vaan ihan oikeasti kyseinen kieli ei heiltä luonnistunut.

    Mutta tosiaan, jos jotain Italiassa pitää maistaa, niin kahvia ja jäätelöä! Pitsa ja pasta tuli korvista ulos reissun loppupäivinä, mutta se jugurttijäätelö, nam. ♥

  4. Jossu kirjoitti:

    Ihanaa kun vihdoin tuli juttu Venetsiasta. Joka päivä kävin monta kertaa katsomassa olisiko tullut jotain uutta:D Ompa siellä kaunista, kiva kun laitoit meidän nähtäväksi näin paljon kuvia.

  5. Tiku kirjoitti:

    On ollut huippua lukea matkasi edistymisestä, mutta tämä postaus erityisesti kiinnosti. Kävin kesällä Venetsiassa työn puolesta useampaan kertaan, ja voin sanoa, että silloin oli romantiikka kaukana noista kaduista: aivan liian kuuma ja aivan liikaa ihmisiä. Pitää itsekin vielä joskus koittaa päästä Venetsiaan syksyllä ja ilman työn asettamia vaatetus- ja aikarajoituksia :)

  6. Mia kirjoitti:

    Kävin itsekin Venetsiassa vuonna 2010 samalla kun reilasin ympäri Italiaa. Ja todellakin: sieltä oli tosi vaikea löytää hyvää & halpaa wifiä! Ei sitten meinannut löytyä mistään ja hinnat olivat ihan järkyttävän korkea. Kaikista muista kaupungeista tosin löytyi oikein helposti hyviä nettikahviloita :)

    Mikäli on aikaa, niin suosittelen Italiasta Veronaa & Firenzeä. Rakastuin kyseisiin kaupunkeihin ja uskon että sinäkin pitäisit. Firenzestä bongasin ehdottomasti maailman parhaita katusoittajia :)

  7. Katjamaria kirjoitti:

    Oi, miten upeita kuvia olet ottanut! Tosi tunnelmallisia. Jotenkin ajattelin, että Venetsia on vain jotain legendaa, ei siellä oikeasti mitään kanaaleja ja muuta romanttista olekaan, mutta kuvissa ainakin kapungin visuaalisuus on mahdottoman kaunista.

    Mahtava otos tuo kisulikuva :D Aivan kuin jostain piirretystä, jossa kissat puhuvat ja elävät ihmisten lailla.

  8. Niitty kirjoitti:

    Olen matkustanut erittäin paljon ja ns. vau-elämyksiä ei enää oikein tule. Venetsia on kartalla vähän “hankalassa paikassa” ja sinne ei ole ikinä oikein tullut mentyä. Toissa kesänä teimme automatkan ja kävimme mieheni pyynnöstä Venetsiassa, mua ei koko kylä yhtään napannut ja kuinka väärässä olinkaan. Oltiin 2 kokonaista päivää ja tietty se kun piti mukana raahata lastenvaunuja teki oman osuuden hankaluudelle, mutta kuinka paljon paikkaan rakastuinkaan.
    Facebookissa hehkutin kaikille tutuille Venetsian ihanuudesta ja kävi ilmi että olin luultavasti viimeinen ihminen maapallolla joka ei ko paikassa ollut aikaisemmin käynyt.

    Ja niin samaa mieltä edullisuudesta. Ostin mielettömät kasat joululahjoja ja muuten vaan tuliaisia. Ne pizzat mitä hyvin halvalla syötiin, jäätelöä…. Ihanaa !
    Asuttiin vähän kauempana ja jätettiin auto vähän kauemmaksi ja käveltiin jonkin verran = loistoratkaisu.

    Venetsialla tulee aina olemaan paikka mun sydämessäni. Ja minä en enää vuosikausiin ole eri kaupungeista hehkuttanut sillä tavalla miten Venetsia sai osakseen.

  9. Pilvi kirjoitti:

    Italia on niin ihana! Minulla vain kokemusta Toscanan omatoimilomasta vanhalla Villalla, mutta olin heti myyty <3!

  10. eekku kirjoitti:

    varmasti ihana paikka

  11. Suvi:) kirjoitti:

    ollaan myös käyty Venetsiassa, upee paikka:) ja myös tuolla Maranellossa siellä Ferrari-paikassa;)

  12. Arlene kirjoitti:

    Näit matkakuvia ja -kokemuksia on kyl ihana lukea, tykkään :)

  13. Heppu kirjoitti:

    KISSAKUVA. <3

    Olen hullaantunut kissoihin! Pidän niistä niin, että jopa ajauduin tilaamaan Cosmetic Love:sta erään kissahuulipunan (alla kuvalinkki), jota nyt en raaski käyttää juuri siksi, että se on niin söpö. Oikeasti menin ko. nettikauppaan tilaamaan (mm. blogisi hyvän BB-voidevertailun innoittamana) Misshan BB creamia, mutta ainahan sitä tilauksen mukaan mahtuu jotain pientä ylimääräistä. ;)

    Linkki: http://cosmetic-love.com/tonymoly-cats-wink-lip-stick-7-color.html

    Meni hieman ohi aiheen, mutta ei se mitään, kivaa viikonloppua. ^^

  14. Laura kirjoitti:

    Oikein hyvää auto-reissua Italiassa! Kävimme kesäkuussa Venetsiassa (oli “jonkin” verran kuivempaa) ja autoilimme sitten reittiä Garda-järvi-Parma(miehelle kinkkua!)-Modena(upeaa balsamicoa)-Maranello(!)-Pisa-Firenze-San Marino jne.

  15. milipili kirjoitti:

    Hienoja kuvia! Ja kiitos kortista!

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Mistäs tuli kortti? :) Ehkäpä Italian posti toimii nykyisellään paremmin kuin Kreikan… :P

  16. Satsuma kirjoitti:

    Heippa! On ollut ihan mahtavaa lukea sinun matkailusta, sä voisit kirjottaa mistä vain niin kyllä me tullaan lukemaan aina uudet päivitykset… :D Mutta nyt kosmetiika-asiaa, mulla on aika pitkä alaripset, johin en voi laittaa ripsaria ollenkaan, kun se jostain syystä leviää aina “alaluomelle”. Käytän aina vedenkestävää ripsiväriä, ja kun sitä levittää yläripsiin silmän ulkonurkaan, niin sotken siinä samalla aina muutamat alaripset (niitäkin mä yritän vanupuikolla putsata enimpiä pois) ja jossain vaiheessa päivällä ripsari on valahtanut, niin että näkyy vähän pandan piirteitä ulkonurkassa…

  17. napoli kirjoitti:

    Miksi italialaisten pitäisi osata englantia? Kaikki ne miljoonat turistit joita siellä vuodessa käy ovat pärjänneet, osattiin englantia tai ei. Yhtä hyvin voisi vaatia, että pitää puhua saksaa, ranskaa tai espanjaa. Jos ei osaa sanoa italiaksi Hi! tai pyytää vettä italiaksi niin voi ottaa sen verran selvää mitä ne tarkoittavat. Maailmassa on muitakin kieliä, kuin meidän kakkoskielemme englanti.

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Miksi italialaisten pitäisi osata englantia?

      En tiedä kuka on sanonut että heidän pitäisi...? Jos minulla ja italialaisilla olisi joku yhteinen kieli, se helpottaisi kommunikaatiota. :) Ei sen varmaankaan juuri englanti tarvitse olla. Olisin iloisesti yllättynyt jos täällä puhuttaisiin vaikka ruotsia..! ^_^ Esimerkiksi Roomassa paikalliset eivät kuitenkaan (ainakaan 10 vuotta sitten) puhuneet mitään muuta kuin italiaa. Suomalaisena matkailuyrittäjänä Suomessa en odottaisi että ulkomaiset asiakkaani puhuvat suomea.

      Ja for the record – olen lukenut kurssin verran italiaa ja osaan kyllä tervehtiä ja pyytää vettä italiaksi, sekä tulkita aika suuren osan ravintolan menusta. Så!

  18. S kirjoitti:

    Upeita kuvia. Ihana Venetsia <3

    http://1beautybox.blogspot.fi/

  19. Mr. K kirjoitti:

    Itse asiassa kaikkien pitäisi osata englantia. Siitä pitäisi tehdä universaali kieli. Tosin oikeastaan kaikissa maissa pärjää myös paikallisella kielellä (pl. Kiina, Japani, jne.). Tai ainakin itse olen pärjännyt.

  20. Anne kirjoitti:

    Ihana Venetsia! Kiitos kuvista! Olin siellä neljä viikkoa sitten ennenkuin vesi nousi. Syksyllä se on kiva paikka kun ei ole kuuma ja ei ole liikaa turisteja. Luulin aina että Venetsiassa on vain kanaaleja ja kondoleja ja vanhoja taloja mutta siellä oli myös modernia maailmaa ja muodin huippu liikkeitä…Cucci, Cartier…kuin myös Ferrarin liike. Ihana paikka ja meren tuoksu. Mystinen ja satumainen. Yksi lempipaikoistani maailmassa.

Kommentoi