sunnuntai 06. tammikuu 2013

Induktioviikon ateriakuulumiset + vinkkejä edullisiin vhh-ruokiin

Katsotaanpa sitten viikon ateriat torstailta lauantaille. Annan myös muutaman vinkin helppoihin ja maukkaisiin pääruokiin jotka ovat myös varsin ns. opiskelijaystävällisiä. :)

Aamiainen_perjantai

Perjantain aamiaismunakkaan kyljessä itsetehtyä piimäjuustoa, jäävuorisalaattia, kurkkua ja retiisiä.

Ruokailut2_vk1

Kasvikset ovat suuressa roolissa vhh-ruokailussa, mutta tuoreena myös suhteellisen kalliita. Jos budjettisi sallii, osta mieluusti tuoretta, mutta muutoin ystäväsi on kaupan pakasteallas. Itse pidän pakkaseni aina täynnä ruusukaalia, pinaattia, parsakaalia ja kukkakaalia. Parsa/kukkakaali/porkkanamixejä saa kilon pakkauksissa erittäin edullisesti Rainbow’lta ja Euroshopperilta.

Pakastealtaasta löytyy myös kiireeseen tai vaikka työpaikan lounaaksi sopivia kalamurekepihvejä. Pakasteet ovat vähemmän jatkokäsiteltyjä kuin ei-pakastetut einekset, joten käytän näitä ihan hyvällä omallatunnolla. Lisäksi ne ovat suhteellisen edullisia. Jos edellisen päivän illallisesta ei ole jäänyt mitään lounaaksi, on aamulla ennen töihin lähtöä kätevää ja nopeaa paistaa pari kalapihviä ja keittää pakastevihanneksia evääksi. Vie alle 15 minuuttia, testattu on lukemattomat kerrat! ^_^ Ja kermaviilipurkki mukaan, sinappia ja pippuria lisäämällä siitä saa maailman nopeimman ateriakastikkeen! :)

Kukkakaalisosekeitto

Yksi suosikkiresepteistäni; samettinen kukkakaalisosekeitto katkaravuilla.

  • 400 g pakastekukkakaalia
  • Vajaa puoli paketillista Koskenlaskija-juustoa
  • Puolikas iso sipuli (maun mukaan voi laittaa enemmänkin)
  • Pakastekatkarapuja
  • Mausteita: kasvisliemikuutio, valkopippuria, suolaa, timjamia)

Sulata katkaravut. Freesaa silputtu sipuli pannussa. Keitä tai höyrytä kukkakaalit pehmeiksi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä (höyryttäessä jäävät maukkaammiksi, olen hiljattain hurahtanut höyryttämiseen ^_^). Kaada osa vedestä pois ettei keitto jää litkuksi, itse jätän ehkä pari desiä. Lisää Koskenlaskija-juusto ja sipuli  ja soseuta sauvasekoittimella tai yleiskoneessa. Joku saattaisi tykätä lisätä nokareen voita tai kermaa, itse en niin tee. Mausta valkopippurilla ja ripauksella suolaa.

Annostele keitto lautaselle ja lisää päälle sulaneet katkaravut ja ropsaus timjamia (jos tykkäät timjamista). Kevyt mutta yllättävän täyttävä ateria – ja niin namia!!

Tomaattikeitto

Keiton kuva täältä.

Kasvissosekeitot ovat yksi helpoiten syntyvistä aterioista, ja proteiinia niihin voi lisätä vaikkapa katkarapujen, grillatun tofun tai rapeiden pekonihiutaleiden muodossa. Tai improvisoida, kuten minä tein eilen – pilkoin lohipyöryköitä pieniksi paloiksi, paistoin pannulla rapeiksi ja lisäsin kukkakaalisoseen joukkoon! Neutraalin kukkakaalin kylkeen sopii melkein mikä tahansa! Myös pilkottu, keitetty kananmuna menisi varmasti seassa onnistuneesti.

    Tuunaa_munakas

Toinen vinkkini liityy myös kasviksiin ja aterioiden “tuunaamiseen” salaattivihanneksilla. Esimerkiksi munakas, vaikka runsasenerginen onkin, tuntuu ja näyttää lautasella yksinään vähän köyhältä ja voi johtaa kiusaukseen täydentää annosta vaikkapa voileivällä. Aivomme käsittelevät nälkää myös visuaalisesti, ja täyttämällä lautasen kasviksilla (suosi vihreää induktiovaiheessa) muuttuu munakas yhtäkkiä täydeksi ateriaksi. Vihannesten pilkkominen ja pureskelu vie myös hitusen kauemmin kuin pelkän munakkaan hotkaisu, ja tälläkin tavalla ateria muuttuu pidemmäksi ja tuntuu “kokonaisemmalta”.

Samoin voi menetellä minkä tahansa aterian kanssa. Esim. juustolautanen, kylmäsavulohiviipaleet tai tonnikalamantelileipä muuttuvat välipalasta pääateriaksi kun heität kylkeen perussalaatin vihreistä lehdistä, kurkusta ja tomaatista (korvaa tomaatti vaikka vihreällä paprikalla induktioviikoilla). Salaattiin saa makua ja helppoa ruokaisuutta paahdetuilla siemenillä, ja oliiviöljy viimeistelee jokaisen vihreän annoksen.

Kuulostaa hölmön yksinkertaiselta vinkiltä, mutta se toimii! Salaatti ei niukkaenergisenä vie yksinään kenenkään nälkää, mutta sen visuaalinen merkitys aterian koostamisessa on yhtä tärkeä kuin sen ravintoarvo.

Rahkaraejuustojogu

Raikas aamiaisvaihtoehto munakkaalle. Jogurttiseoksiin saa lisättyä proteiinia soijarouheella tai heraproteiinijauheella. Omassa peruscocktailissani rasva tulee kreikkalaisesta jogurtista ja proteiini & rakenne rahkasta ja raejuustosta.

Induktiovaiheessa maitoon tehdyn jogurtin hiilihydraatit saattavat kuitenkin olla liikaa. Vähähiilihydraattisemman vaihtoehdon tarjoaa maustamaton soijajogurtti, mutta se on myös vähärasvaista. Soijajogurtin niukkarasvaisuutta voi kompensoida sekoittamalla joukkoon vaikka kookosöljyä.

Lisää edullisia ja helppoja ateriavinkkejä ensi viikolla! :) Tänä iltana pääsen myös kotiinpalatessa tarkastelemaan ketoosin tilaa Ketostix-tikuilla, ja voin niiden kertoman perusteella muokata ruokailujeni koostumusta.


49 Responses to “Induktioviikon ateriakuulumiset + vinkkejä edullisiin vhh-ruokiin”

  1. Amaria kirjoitti:

    Kiitti kiinnostavasta kirjoituksesta! Piti oikeastaan kommentoida jo edelliseen samaa aihetta käsitelleeseen postaukseen, eli näitä lisää! Mä ainakin vain ilahduin kun luin että tammikuussa julkaiset enemmän ravintoaiheisia postauksia :)

    Kiinnostuin kanssa jokin aika sitten vähähiilihydraattisemmasta ruokavaliosta ja siinä samalla myös ruuan laitto sekä uusien reseptien ja ruoka-aineiden kokeilu alkoi kiinnostaa aiempaa enemmän. Olen lukenut myös kaikki sun ruokavaliotasi käsittelevät kirjoitukset ja saanut niistä lisää intoa ja ideoita. Talven alussa kuitenkin mulla oli parin kuukauden taantumavaihe, jolloin söin aika vaihtelevasti – välillä terveellisesti, mutta välillä sitten vähän mitä sattuu. Vähän aikaa sitten alkoi kuitenkin taas tuntua siltä, että tekee mieli syödä jälleen pääsääntöisesti terveellisemmin ja monipuolisemmin, ja että olo ei ole kovin hyvä kun sokeri on kuvioissa mukana. Joten nyt olen vähän samassa tilanteessa kuin sinäkin, ja siksikin ravintokirjoitukset kiinnostavat kovasti. :) Ohjeet ja näkökulmat ovat tervetulleita!

  2. ^^ kirjoitti:

    Syökö miehesi samalla tavalla?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Ei, hän syö mm. lihaa. :) Ja on varsin perso sokeriherkuille, perunalastuille ja popcorneille. ^_^

      • meow kirjoitti:

        Tosiaanko :o Miten oikein pidät sun itsekurin?

        • Sanni Sanni kirjoitti:

          Perunalastuista en ole koskaan liiemmin välittänyt, enkä karkistakaan. Popcornien kanssa tekee välillä tiukkaa :D

          Muuten ei ole mitään ongelmia kun ne sellaiset makean syömisen & muun napostelun himot katoaa kun ruokavalio on tarpeeksi vähähiilihydraattinen. Vaikka näkee toisen mässäävän jotain herkkuja niin ei niitä oikein tee mieli kun ei niitä jaksa syödä. ^_^

  3. marya kirjoitti:

    Pitäs itekin vissiin vetästä taas parin viikon induktiot, koska kun kattelin tota sun ruokapäiväkirjaa, niin tuumasin et syönpä muuten aivan jäätävän paljon nykysin. Induktio kun on yleensä ollut kumma luontainen keino myös annoskoon pienentämisessä. Toki noh, varmaan tarvitsenkin vähän isompia annoksia kuin sinä, sillä olen aika reilusti paljon pidempi, mutta tuskin ihan niin paljoa kuin mitä nyt syön.

  4. Smettis kirjoitti:

    Juuri näitä selkeitä ohjeita ja esimerkkejä kaipaan, tykkäsin tästä postauksesta:) Pariin kysymykseen haluaisin selvennystä, jotka heräsi tätä ja aiempaa ateria-postausta lukiessa. Ensinnäkin, syötkö olletkaan eineksiä vai teetkö kaiken ruuan itse? Mietin lähinnä kalapihvejä ja lohipyöryköitä. Ja toiseksi, löydätkö reseptisi karppien sivuilta vai mistä?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Teen suurimman osan itse, ainoat einekset joita syön ovat juurikin nuo postauksessa mainitut kalamurekepihvit ja lohipyörykät (Kalavalmiin ovat ihan parhaat! ^_^) ja silloin tällöin ostan Hälsans Kökin soijapihvejä, soijapullia ja soijanakkeja. (Vaikka jonkun määritelmän mukaan pakasteet eivät kuulu eineksiin…. mutta valmiiksi tehtyä ruokaa anyway :))

      Reseptit löydän karppaus.infosta tai ulkomaisilta karppisivuilta, ja monet olen säveltänyt itse muiden ohjeiden pohjalta. Esimerkiksi porkkana- ja pinaattilettutaikinareseptin taisin väännellä päässäni itse. Ovat muuten sairaan hyviä! :D

      • maria kirjoitti:

        Hälsansin seesamnugetit on muuten kans aika superherkkua! Kasvisystäville oli pieni järkytys ekalla kerralla kyllä syödä. Maistuivat ilmeisesti heidän suuhunsa kanalta. Tulivat kuitenkin jäädäkseen yhteisiin iltamiin.

  5. milipili kirjoitti:

    Tuttu lautanen =)

    Kauhia näläkä tulee näitä lukiessa.

  6. pualu kirjoitti:

    Heeeetkinen. Mikä itse tehty piimäjuusto? Wants to know moarrrr. :>

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Hämäläinen piimäjuusto, anopin reseptillä. :) Ei oikeastaan sovi induktioon koska tuorejuustona se sisältää enemmän hiilareita kuin kypsytetyt, mutta en voinut vastustaa… ^_^

  7. Jennie kirjoitti:

    Moi,

    kiitos mielenkiintoisista ruokapostauksista! Todella herkullisia reseptejä ja monipuolisia annoksia. Haluaisin kysyä, eikö kovien rasvojen määrä ruokavaliossasi huolestuta sinua kolesterolin takia? Karppaustyylinen ruokavalio kiinnostaisi minua kovin, mutta juurikin sukurasitteen takia olen hyvin epäileväinen asian suhteen.

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Monilla karppaajilla kolesteroliarvot yllättäen paranevat ruokavaliomuutoksen takia, tieteellistä syytä siihen en osaa selittää. :) Omista kolesteroliarvoistani en osaa sanoa mitään, olin aikonut käydä mittaamassa ne n. puoli vuotta vhh:lle siirtymisen jälkeen mutta täytyy tunnustaa että se on unohtunut…. Edelleen on aikeissa se tehdä, jospa saisin nyt keväällä vihdoin homman hoidettua kun sain hammaslääkäriajankin buukattua 10 vuoden (!!!) hampilääkäritauon jälkeen….

      • Jenni kirjoitti:

        Harmi kun en tajunnut kolesteroliarvojani hehkuttaneelle työterveyslääkärille sanoa että “niin, mähän muuten karppaan” (kun esimies taisi mainita että lääkäri on vhh-vastainen tyyppi) kun olin itse niin äimistynyt hyvistä tuloksistani. :D Triglyseridit olivat laskeneet hyvälle tasolle muutaman vuoden takaisesta lievästä kohonneisuudesta, HDL oli erinomainen (ennen tasan 1, nyt 1,5). Varmasti ison osan siihen teki 12kg painonpudotus VHH-ruokavaliolla+liikunta mutta kuitenkin. :)

    • vanilla kirjoitti:

      Niihin kolesteroli juttuihin kannattaa suhtautua lievällä varauksella. Kun tutkimukset sen haitallisuudesta tulevat lähinnä kolesterolia alentavia tuotteita valmistavien yritysten sponsoroimina.
      Puolueettomasti lienee todistettu kolesterolin olevan yksi kymmenistä tekijöistä, jotka voivat altistaa sydän- ja verisuonitaudeille. Siis yksi, saman arvoinen muiden kanssa. (näihin kuuluu myös esim yksin eläminen)

      Eikä kolesterolia ole ikinä pidetty minään mörkönä, ennen kuin siihen on pystytty patentoimaan lääke = kyse on isoista rahoista.

      Itse asiassa moni lääkäri ei enää nykyään määrää lääkkeitä kolesterolin alentamiseksi. Moni uskoo niiden jopa olevan vaarallisia. Tätä tukee myös se, että lääketehtaat pesevät käsiään jutusta lakkauttamalla kolesterolilääkkeiden valmistusta…

      Kukin tavallaan ja oma valinta mihin uskoo. Muta suosittelen tutusumaan asiaan useammaltakin kantilta…

  8. meow kirjoitti:

    Mä oon aina lukenut sun blogia lähinnä ihonhoito ja meikkijuttujen takia, mutta kui huikeita nää ruokapostaukset on! Näähä on kuin luotu mulle. Jatka samaan malliin!! :)

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Voi kun kiva kuulla! :) Varmasti monet ovat myös übertylsistyneitä näihin… ^_^

  9. Leena kirjoitti:

    Tosi mielenkiintoisia nämä ruokapostauksetkin. :) Lasketko ollenkaan kaloreita, vaan luotatko pelkästään vähähiilihydraattisuuden voimaan?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Vhh-ruokavaliolla ei lasketa kaloreita :) Tietystikään ei ole tarkoitus syödä enemmän kaloreita kuin kuluttaa, mutta mun kohdalla näillä ruoilla ei taida olla mahdollista että kaloreita tulisi liikaa kun harrastan myös paljon liikuntaa. :)

      • pualu kirjoitti:

        Mä joskus laskin kaloreita, mutta vain siksi, että huolestuin syömäni ruoan pienestä määrästä. Ja siltä näytti myös kalorilaskelmani. En vaan millään jaksanut syödä niin paljon vhh-ruokaa, kuin kaloreita laskemalla olisi pitänyt! :D

        Päätinpä olla vaan stressaamatta asiasta. Yllättäen liikunnan lisäämisen jälkeen myös isommat annokset upposivat. :)

      • Minä minä kirjoitti:

        Musta näyttää nopealla vilkaisulla, että syöt aika vähän? Jos siis tuohon päälle vielä liikut paljon. Tohditko kertoa esim. painoindeksisi? Hoikalta näytät, mutta ihan kiinnostaa millaisissa mitoissa tuolla aterioinnilla liikutaan :)

        Ja mäkin luen tosi mielelläni ruokavaliojuttuja, koska itsekin juuri nyt vähentelen sokeria ihan hyvinvoinnin nimissä, en kyttää ketoosia jne. Tulin lopulta, 30-vuotiaana, siihen tulokseen, että elämäni sokerin kanssa ei voi jatkua :( Olen herkkä sokerille ja siksi kai sitä olenkin aina rakastanut, mutta kun se pistää verensokerin sellaselle vuoristoradalle, että alta pois. Sokeri näkyy mulla suoraan mielialoissa, ja mä oon mieluummin oma itseni kuin ailahtelevainen sokerin orja. Omasta olosta puhumattakaan. Välillä väsyttää niin että itku tulee ja jäsenet painavat tonnin. Reilun viikon vähentelyllä uskaltaisin sanoa, että olo tasaisempi, enkä himoitse sitä “huumetta” enää juurikaan!

        Eli lisää näitä kiitos :)!

        • Sanni Sanni kirjoitti:

          Tohditko kertoa esim. painoindeksisi?

          Normaalisti (eli kun liikun ja syön normaalirutiinin mukaan, ennen matkan aiheuttamaa muutosta) 19,5 (paino 49-50kg, pituus 160 cm), tällä hetkellä 20,1. :)

          Musta näyttää nopealla vilkaisulla, että syöt aika vähän?

          En mä osaa tuohon oikein muuta sanoa kuin että kylläiseksi itseni syön. :) Täydestä lautasellisesta kalaa ja salaattia vatsani saavuttaa täysin kylläisen tilan, samoin aamiaismunakkaasta. Jos söisin lisää, olisi seurauksena ähky.

          En normaalisti laske mitään hiilarigrammoja (paitsi eilen aloin uteliaisuudesta syöttää arvoja Kiloklubin laskuriin että saan tänne blogiin jotain numeroita jos jotakuta kiinnostaa. :P (Kuten näkyy kiinnostavan! ^_^) Eilen esimerkiksi söin 1403 kaloria, ja makroravinteet jakautuivat näin: hiilareita 11,3g, rasvaa 111,7g ja proteiinia 82,7g.

          Normaalitreenirytmini, johon en ole vieläkään päässyt matkan, joulun työrupeaman ja kahden viikon jouluvierailun jäljiltä, on 3 salitreeniä viikossa. (Minulla on 3-osainen ohjelma.) Nyt pyrin lisäämään treeneihin enemmän aerobista harjoittelua, venytyssessioita ja joogatunnit alkoivatkin maanantaina.

  10. Linda kirjoitti:

    Oi rakastan näitä ruoka/resepti postauksia! Niistä on paljon apua vhh-ruokavalioon siirtyneelle ! ;)

    • Nimetön kirjoitti:

      NIIN ja unohdin sanoa tärkeän asian, KIITOS erittäin paljon näistä ! :)

  11. Tarja kirjoitti:

    Kiitos ruokajutustasi. Kuinka paljon ja mitä (kahvia, teetä, maitoa,vettä…) juot päivän aikana?
    Ruokamääräsi vaikuttavat todella pieniltä:) VHH kiinnostaa ja ruokaohjeesi kannustaa kokeilemaan.

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Kuinka paljon ja mitä (kahvia, teetä, maitoa,vettä…) juot päivän aikana?

      Induktion aikana yritän vältellä teetä ja kahvia kun ne saattavat jarruttaa ketoosia, mutta muutama pieni mukillinen on tullut kyllä tässä puolentoista viikon aikana juotua…. Ei-induktiolla juon suuren mukin soijalattea aamuisin ja mukin teetä muutamana iltana viikossa. Muuten juon vain vettä, ja sitä epäesimerkillisen niukasti. Normaalisti juon ehkä desin vettä aterian yhteydessä, ja jos oikein pakotan, saan juotua lasillisen. Induktion aikana yritän väkisin juoda enemmän, mutta se on minulle tosi vaikeaa kun jano ja tarve juoda vain puuttuvat… :/ Eilenkin aamulla täytin jääkaappiin 7 desin urheilujuomapullon vedellä, ja klo 22 illalla havahduin siihen että puolet oli vielä juomatta. :(

  12. Nanna kirjoitti:

    Moikka!

    Nämä ruokajutut on kivoja, aikoinaan niiden kautta sun blogiisikin olen eksynyt:)

    Jos vaan kehtaisit, niin olis kiva, jos pistät sen sun pinaattilättyohjeen tänne? Namnam, pinaatti on herkkua ja sillähän kasvaaa muskelitkin; ainakai jos kippari-kallea on uskominen ;)

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      pinaatti on herkkua ja sillähän kasvaaa muskelitkin; ainakai jos kippari-kallea on uskominen ;)

      Hihhih… ^_^

      Pinaattilettuohje:
      5 dl maitoa
      2 munaa
      2,5-3dl jauhoja (sekoitus soijajauhoa, mantelijauhoa ja psylliumia)
      1 tl suolaa
      150 g sulatettua pakastepinaattia
      valkopippuria

      Maito + munat sekaisin, lisää jauhot, pinaatti & mausteet. Anna turvota n. puoli tuntia. Paista pieniä lettuja keskilämmöllä. Erinomaisen hyvää sokeroimattoman puolukkahillon kanssa nautittuna!

      • pualu kirjoitti:

        Päätinpä heti kokeilla pinaattilettuja. No meilläpä ei ollut soijajauhoja, kun emme soijaa oikeastaan syö, mutta ei huvittanut pelkkää manteliakaan laittaa. Ovelana bongasin kaapista jotain bodausprotskujauhoa ja totesin, että sitähän voisi käyttää!

        No.. Teoriassa ihan hyvä idis ja olisi voinut ehkä toimiakin, paitsi että jauho oli banaanin makuista! No arvatkaa vaan tuliko teollisen banaanin makuisia lättyjä.. Keittiökin haisi ihan imelälle banaanille paistaessa. :D

        Opinpa tuosta nyt ainakin sen, että protskujauhoja käyttämällä taikinasta tulee tosi litkua, eikä se paksuuntunut vaikka paistoin osan vasta seuraavana päivänä. Oletan, että soijajauholla siitä tulee paksumpaa.. Pitää kokeilla joskus uusiks, ehkö isommalla jauhomäärällä, jos meille joskus ilmestyy maustamatonta protskujahoa.

        Mikä muu voisi sopia soijan tilalle?

        • Sanni Sanni kirjoitti:

          No arvatkaa vaan tuliko teollisen banaanin makuisia lättyjä.. Keittiökin haisi ihan imelälle banaanille paistaessa. :D

          Eikä…! ^_^ Pinaattibanaanilettuja…. vaikea kuvitella tätä makuelämysta..! :D

          Mikä muu voisi sopia soijan tilalle?

          Esimerkiksi vehnäleseet, voitko syödä niitä..?

          • pualu kirjoitti:

            Voin syödä, mutta pääsääntöisesti vältän vehnää ihan kokonaisuudessaan. Viljoissa tuppaa olemaan lähes aina homemyrkkyjä, eli hiilari ei oo ainoa asia miks niitä kannattaa välttää. Mutta jos ei tavaksi ota, niin voihan leseitäkin käyttää. :)

  13. vanilla kirjoitti:

    Ihan yleisestä mielenkiinnosta, millaisia tuloksia ketostixit antavat ja kuinka nopeasti sinun kohdallasi. Tai mihin pyrit / yleensä pyritään?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Ketostixit mittaavat ketoaineiden määrää elimistössä, eli kertovat onko henkilö ketoosissa. Niiden käyttö ei millään lailla ole välttämätöntä karpatessa. Monet hankkivat niitä ihan vain uteliaisuudesta ja mielenkiinnosta saadakseen vahvistuksen sille, onko todella ketoosissa.

      Tajusin Ketostix-purkkini esiinkaivaessa, että siinähän lukee “Käytettävä 6 kk:n kuluessa purkin avaamisesta”. Ja oman purkkini olin avannut elokuussa 2011… Noita ei voi siis enää käyttää, tai eivät ilmeisestikään enää reagoi ketoaineisiin. Täytyy käydä ostamassa uusia. Ensimmäisessä induktiossa tikut näyttivät ketoosia muistaakseni vajaan viikon sisällä induktion alusta.

  14. Mirtsi kirjoitti:

    Heippa! Kiitos kivasta postauksesta :) Olen itsekin nyt kiinnittänyt entistä tarkempaa huolta ruokavaliooni ja syön mielellään vhh-ruokia, joten tosi mukava saada erilaisia ohjeita niihin liittyen. Luin tämän jutun aamulla ja nyt illalla heti piti kokeilla tuota kukkakaalikeittoa. Oli tosi helppo ja nopea tehdä ja maistui tosiaan erinomaiselle. Vieläpä kun on tuo ravintokoostumus mieluista, niin halusin vielä tulla erikseen kiittämään reseptistä. Näitä lisää! :)

  15. NG kirjoitti:

    Pakasteet ovat kyllä käteviä, mutta niissä suosin mieluiten suomalaista, kuten Apetit. Tämän kaupungin keskussairaalassa kävi muutama vuosi sitten sellainen juttu, että potilas sai lautaselleen pakastevihannesten seurana jonkin pienen jyrsijän kallon.. ja valitettavasti kyse ei ollut urbaanilegendasta, vaan sairaalan keittiön käyttämästä belgialaispakasteesta.

    Ne Belgian tehtaat ovat niin jättimäisiä yksiköitä, että siellä voi juoksennella vaikka mitä joutumatta huomatuksi…

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Bleurrrrghhh!!! :X

    • milipili kirjoitti:

      Lisäproteiinia =)))!

    • Tiia kirjoitti:

      FYI: Niin niitä juoksentelee ihan suomalaisilla tehtaillakin.
      Ja niihin ruokiin päätyy vaikka mitä kummallista vahingossa.

      Yksi kaveri on isolla valmiruokatehtaalla töissä ja aina kiroaa, kun ihmiset eivät noudata ohjeistusta olla pitämättä tavaroita taskuissa. Vähintään pari kertaa viikkoon etsitään joistain eristä jonkun iPhoneja ymv…

      • Tiia kirjoitti:

        Ja vähintään kerta vuoteen Iltalehti uutisoi, kun valmislaatikosta löytyi jonkin sortin jyrsijä…

      • NG kirjoitti:

        Onneksi en osta enkä käytä valmisruokia .. Pakastevihannekset käytän aina siivilän läpi ja huuhtelen ennen kuumentamista. Siinä onneksi näkee kaiken ylimääräisen…

  16. Peacock kirjoitti:

    Näitä on kiva lueskella, itseänikin kiinnostaisi vähähiilihydraattisempi ruokavalio…. Mutta, kun noita esimerkkiruokia katson ja mietin omaa syömistäni, niin tuolla määrällä/ruuan laadulla en kyllä pysyisi tolpillani! :o En tiedä (ja kiinnostaisi tietää) mistä se johtuu (nopeasta aineenvaihdunnastako?) että saan syödä melko paljon ja usein että energiaa riittää. Olen kasvissyöjä ja melkolailla samankoinen (pieni) kuin sinä. Esimerkiksi eilen söin lounaalla n. 13.30 ravintolassa halloumisalaatin, josta tulin kyllä täyteen (ei lisukkeita, esim. leipää), mutta töistä kotiin lähtiessäni oli taas jo niin nälkä, että heikotti. Salaatit, keitot eivät itselläni pidä nälkää poissa kun pari tuntia korkeintaan… :(

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Salaatit, keitot eivät itselläni pidä nälkää poissa kun pari tuntia korkeintaan… :(

      Onko salaateissasi ja keitoissasi runsaasti proteiinia? Pelkkä juusto ei riitä. Syötkö soijatuotteita? Tai kananmunia? Ilmeisesti et kuitenkaan kalaa..? Reilusti vaan tofua, soijasuikaleita tai vaikka quornia salaattien kylkeen, tai se helpoin vaihtoehto: kananmunaa. :)

  17. Jenni kirjoitti:

    Kiitos tästä postauksesta, aion ehdottomasti kokeilla tätä induktiota jouluturvotusten poistamiseksi! :) Vähän tehoboostia tähän normaaliin VHH-ruokavalioon.

  18. Johanna kirjoitti:

    Hei, hassu kysymys mutta minkä merkin sokeroimatonta mustikkakeittoa syöt? Itse en ole ainakaan löytänyt vielä versiota, jossa ei olisi makeutusaineita, kuten aspartaamia (Valion), josta taas saan iho-oireita.

    Oletko muuten koskaan törmännyt Paula Heinosen luentoihin tai kirjaan “Vihdoinkin hyvä olo”? Ei liity vhh-ruokavalioon niinkään, mutta paljon hyviä pointteja hänellä ruokaan ja terveellisiin elintapoihin liittyen, suosittelen tutustumaan! Itsellä kamalat mahan turpoamiset yms. oireet hellittivät hänen ohjeita noudattamalla.

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      minkä merkin sokeroimatonta mustikkakeittoa syöt?

      Valion, eli juuri sitä aspartmaaniversiota. Tietystikin söisin mieluummin vaikka stevialla makeutettua versiota, ja tokihan sellaista voisi itse valmistaa, mutta ihan laiskuuttani ja vähäisen käytön vuoksi en ole saanut omaa mustikkakeittoa väsättyä. (Voi kun jonain päivänä olisi sellainen tilanne että ruokateollisuus tarjoaisi kaikista makeutetuista ruoista stevia-vaihtoehdon…. Miksi pitää väkisin syöttää meille keinotekoisia aineita kun on luonnollisiakin..?)

      • Nimetön kirjoitti:

        Olen miettinyt tuota samaa – moneenkin tuotteeseen liittyen. Käytän steviaa noin muuten makeuttajana. Btw, olipa hyvää kukkakaalikeittoa, juuri söin lounaaksi reseptilläsi tehtyä :-)

  19. HeidiB kirjoitti:

    Tein tuunattua versiota tuosta keitosta, koskenlaskijan sijaan käytin katkaraputuorejuustoa ja reajuustoa, unohdin kiireessä sipulin ja heitin katkaravut mukaan blenderiin ja soseutin koko höskän. Tuli todella hyvää! Kiitos siis ohjeesta taas kerran :)

Kommentoi