sunnuntai 03. helmikuu 2013

Gallup: miten usein ihosi vaatii voitelua?

Juttelimme töissä yksi päivä ihonhoitorutiineistamme. Hämmästyin, kun kollegani kertoi että hän pesee meikit pois heti töistä  tultua ja kosteuttaa kasvot voiteella vähintään kolme kertaa päivässä; aamuin, töiden jälkeen ja ennen nukkumaan menoa. En tiedä miksi tämä sitten loppujen lopuksi hämmästytti minua, jos iho on kuiva ja tuntuu ikävältä iltaa kohden mennessä, niin miksipä ei hellisi sitä tiheämmillä voiteluilla. “Max kaksi kertaa päivässä” on varmaan näitä normaali-ihoisen rajoittuneita käsityksiä. ^_^

image

Tulikin nyt sitten mieleen tehdä vähän galluppia siitä, miten usein teidän ihonne kaipaa voidekerrosta. (Ja nyt puhun siis kosteustuotteesta, en meikkivoiteesta vaikka moni niistäkin lupaa kosteuttaa.) Kun edellisessä postauksessa mietittiin kehon nestetankkausta, niin nyt voidaan sitten vastapainoksi pohtia ihon janoa. :) Sivupalkista löytyyy uusi kysely.

Itse kosteutan ihon aamuin illoin, eli kaksi kertaa päivässä. Lukuunottamatta kesäaikaa, jolloin iho tuntuuu aamuisin niin tasapainoiselta että en koe tarpeelliseksi laittaa  kuin aurinkovoidetta jos olen menossa auringonottopuuhiin. Niinä päivinä kun en meikkaa, en välttämätttä laita aamuvoidetta talvisinkaan. Iho tuntuu ihan mukavalta ilmankin, mutta meikki tuo pintakuivuuden esiin jolloin alle on laitettava kosteusvoidetta.

Mulla on tälle päivälle vielä toinenkin postaus, mutta sen saatte luettavaksenne vasta illlemmalla kun pääsen kotiin. Havaitsin nimittän, että en vain kykene bloggaaamaan kunnolla iPadilla, jonka kanssa olen ollut tänä viikonloppuna ekaa kertaa liikenteessä (damn you Clas Ohlsonin näppis).


53 Responses to “Gallup: miten usein ihosi vaatii voitelua?”

  1. Nunnu kirjoitti:

    Aikaisemmmin rasvasin 0-1 kertaa päivässä. Ihoni ei ollut yhtään kuiva, enkä kokenut tarpeelliseksi rasvata useammin. Nyt ihoni on oirehtinut puoli vuotta oudosti ja minun on pitänyt rasvata naamaa ainakin kolmesti viikkoon ja naamaa silti kiristää.

  2. Dweia kirjoitti:

    Kaksi kertaa päivässä eli aamuin ja illoin kesät talvet. Illalla vain laitan ennen nukkumaan menoa vielä bepanthenia ongelma-alueille ja ekstra kuiville aluille. Ihoni on muuten suurimman osan ajasta rasvainen, joten käytän päivisin kevyempää voidetta.

  3. jenni kirjoitti:

    itse kosteutan talvisin 1-2 kertaa päivässä mutta päiviä saattaa jäädä välistä, kesällä usein en ollenkaan (tai ehkä joskus mutta niin harvoin etten muista, heitän nyt pari kertaa kuukaudessa tähän). iho on “normaali”, mutta talvella vähän pintakuiva otsasta ja suihkun jälkeen kiristää siis talvella. epäpuhtauksiakaan ei ole oikeesti, olen siis hyvin hyvin onnekas.

    ja liittyen edelliseen vesipostaukseen niin olen kuten sinä Sanni, juon todella vähän, eli vedenjuontikaan ei mun ihoa kosteuta – ja pidänkin siksi hyvin epätodennäköisenä että sillä on mitään vaikutusta oikeesti jos ei mennä mihinkään ääripäihin. ei vaan ole jano ja kerralla paljonjuominen jopa oksettaa. juon ehkä puolikkaan tai vajaan litran päivässä (en vetenä niinkään vaan sokerittomia limuja ym.).

  4. nanna kirjoitti:

    Shock&horror, ehkä kerran pari kuussa. Mulla on pintakuiva sekaiho, jonka kuivuus tuntuu lähinnä heti pesun jälkeen, mutta rasvoittuu jo kuitenkin tunnin sisään. Tota kuivuutta lääkitsen suihkutettavalla kasvovedellä(? tää on jotain näitä epämääräsiä iHerb-ostoksia :D), jota laitan myös meikin päälle piilottamaan meikin näkyviin tuoman kuivuuden. Kosteusvoidetta käytän oikeastaan vaan tosi kuivalla ilmalla talvella tai sitten saunan jälkeen. Muuten kun ei tunnu tarpeelliselta (vaikka varmaan onkin) niin en jaksa laittaa :D muutenkin tuntuu välillä niin hoopolta veivata vuorotellen naamasta ensin omaa rasvaa pois ja sitten purkista uutta tilalle…

  5. mirella kirjoitti:

    Laitan kosteusvoiteen joka aamu ennen meikkausta ja illalla suihkun jälkeen. Kädet ja jalat rasvaan iltaisin. :)

  6. Meow kirjoitti:

    Ihoni ei tykkään liian tiheästä pesusta, minkä vuoksi pesen ja rasvaan kasvoni vain iltaisin. Jos myös aamulla pesisin ja rasvaisin, naamani kiiltelisi ja punottaisi koko päivän :(

  7. Tiltu Kultu kirjoitti:

    Häpeän myöntää, että useiten se menee kahdesti päivässä- ruutuun, vaikka useammin olisi toki tarpeen. Joskus rasvaan heti herättyäni (en koe tarpeelliseksi puhdistaa aamulla kasvojani) ja sitten vielä parin tunnin kuluttua jos siltä tuntuu.
    Joskus iho kuivuu työpäivän aikana niin rutkasti, että on todellakin pakko pestä meikit pois heti kotiin tultuani, paitsi jos on menoa eikä jaksa/ehdi sitä naamanpesu- kosteusvoide-voiteen imeytyminen-uusi meikki- rumbaa. Silloin saatan läiskiä vähän kevyttä kosteusvoidetta ihan meikin päälle :S

  8. omppu kirjoitti:

    Hei Sanni ja muut!

    Olen nyt toteuttanut syksystä asti tuota Dr. Hauschkan ihonhoitofilosofiaa, eli en laita yöksi mitään voidetta. Ihoni on todella kuiva, atooppinen ja herkkä, mutta ihoni tottui noin viidessä viikossa tuohon rasvaamattomuuteen. Uskomatonta, mutta totta! Iho tosiaan oppii hoitamaan itse itseään – ainakin minulla. : )Jos saan ihottumaa vartalolleni, päätän olla rasvaamatta ja iho paranee muutamassa päivässä. En olisi uskonut 10 vuoden perusvoide-kortisoni-kierteen jälkeen tällaisen auttavan. Ihonhoitorutiinit siis täysin päälaelleen! : ) Suosittelen herkkiksiä kokeilemaan. Siirtymävaihe tosin vie aikaa, joten siihen kannattaa varautua. Myös raskausaikana ihoni voi aina paremmin, joten suosittelen myös tätä. ; ) Tosin joillakin iho voi reagoida ihan toisella tavalla raskauden aikana.

  9. Jali kirjoitti:

    Nykyään rasvaan vaan kerran päivässä, iltasin. Pesen pelkällä vedellä ja käytän kookosöljyä rasvana, iho on pitkästä aikaa taas hyvässä kunnossa! :)

  10. Rosie kirjoitti:

    Oon ihan perus rasvailija, eli juuri se 2 kertaa päivässä. :-)

  11. heidi kirjoitti:

    Minäkin ennen kuuluin tähän aamuin-illoin -kastiin. Nyttemmin en enää tarvitse aamuisin kasvovoidetta kiitos korealaisten BB-voiteiden. Enpä olisi uskonut, että joku meikkituote (okei, eihän ne ole pelkästään meikkituotteita, mutta silti) voi todella kosteuttaa niin hyvin kuivaa ihoani. Aiemmin talvisin kasvojen iho suorastaan hilseili pois, eikä tarpeeksi kosteuttavaa voidetta tai rasvaa tuntunut millään löytyvän. Nyt laitain yöksi päivävoiteen naamariin ja aamulla kasvoveden jälkeen BB:n ja iho voi mitä parhaimmin.

    Olipas BB-mainos, semmoiseksi en tätä tarkoittanut..!

    Ja edelliseen vesi-postiin liittyen, itse kittaan aika reippaasti vettä ja silti koen janon tunnetta monta kertaa päivässä. Juon aamuisin pannullisen kahvia ja pitkin päivää täytän puolen litran vesipulloani, josta ryystän tasaiseen tahtiin. Varmaan 3l päivässä ainakin plus kahvit. Mitään vaikutusta ihon kuivuuteen tai kosteuteen en kyllä ole huomannut. Nytkin kroppa kutiaa kuivuttaan, mutta en millään jaksa rasvata kaulasta alaspäin…

  12. Henriikka kirjoitti:

    Mun iho kaipaa kosteusvoidetta joka ilta pesun jälkeen ja joskus aamuisin meikin alle, kun meikki saa ihon usein näyttämään kuivalta vaikkei se siltä tunnukkaan. Illalla tosiaan ihan pakko kosteuttaa, sillä iho tuntuu ihan kutistuvan kuivuudesta pesun jälkeen, varsinkin talvisin. Voin varmaan syyttää tästä jokailtaista kuumaa suihkua, josta en vaan osaa luopua.. Vai pitäsikö hankkia joku toinen putsari? Nyt käytän Erisanin hoitavaa puhdistusgeeliä, vaikkei se mikään superjees olekaan. Jos en meikkaa, niin kosteusvoiteelle ei ole tarvetta aamulla.

  13. bubbs kirjoitti:

    Ihoni ei pahemmin kuivu. Päiväkäytössä käyttämäni bb-voide riittää kosteustehoiltaankin helposti. Illalla suihkun jälkeen laitan kosteusvoidetta tai pelkkää seerumia, joskus en kumpaakaan. Talvella heti suihkun jälkeen joskus iho tuntuu kosteutusta vaativan, mutta muuten rasvaaminen on lähinnä rutiinia. Vastaus siis maks kerran päivässä.

  14. nape kirjoitti:

    Ei nyt liity aiheeseen mutta päätimpä nyt kysyä oikein ammattilaiselta että minkälaisella siveltimellä luomivärin saa siististi, tarkasti ja tasaisesti? Lähinnä nyt jos jotain varjostuksia tekee. Kun katsoo netistä/blogeista tutoriaaleja ym missä on vaihe vaiheelta luomivärin levitys, en ikinä itse saa samalla lailla. Joko siveltimiini ei tartu, ne ovat muuten huonoja tai sitten käyttäjällä on tekniikka täysin hakusessa :-D

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Hyvä sivellin on tosiaan meikin a ja o. Jos haluaa sijoittaa vain yhteen perussiveltimeen, sen kannattaa olla lättänä, keskikokoinen ja tiheä. Minun ja monen muun ammattilaisen suosikki on varmaan kaikkien alan ihmisten tuntema MACin #239.

      Lisätietoa siveltimistä saat klikkaamalla sivupalkin ‘Välineet’-tunnistetta. :)

  15. Inna kirjoitti:

    Minä rasvaan illalla meikkien pesun jälkeen ja aamulla ennen meikkaamista suihkautan semmosta Body Shopin suihketta, lähinnä tuntuu että se jotenkin freesaa oloa. Jos en ole meikannut, en pese enkä rasvaa paitsi saunan yhteydessä… Menee kyllä iho tosi sameaksi jos vaikka 3-4 päivää on meikkaamatta, mutta en vaan jaksa pestä sitä ilman syytä.

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Tiesithän, että iho likaantuu ilman meikkiäkin..? ;) Kokeiles joskus pyyhkäistä ihoa kasvovedellä kostutetulla vanulapulla meikittömän päivän päätteeksi. Jää muuten likaiseksi. :) Eli “syytä” kyllä löytyy puhdistaa iho päivittäin.

  16. K kirjoitti:

    Aina aamuin illoin ja lisäksi jos kasvoja tulee pestyä päivän mittaan esim. jumpan jälkeen, niin tietty silloin myös. Silti kasvot tuntuvat usein kiristäviltä, vaikka mun rasvana on Ceralan plus näin talviaikaan. En voi ajatellakaan jättäväni rasvaamatta kasvoja pesun jälkeen.

  17. eekku kirjoitti:

    1-2 kertaa päivässä

  18. NooraH kirjoitti:

    Aina suihkun jälkeen lätkin kosteusvoiteen naamaan (joka toinenpäivä siis) ja ainaa kun pesen meikit pois. Olen meikannut viime aikoina harvemmin, mutta olen huomannut, ettei ihoni vaadi enempää kosteutusta näin talvella. Kesäisin tuntuu, että joka hetki saa olla jotain lätkimässä :DD

  19. Jessi kirjoitti:

    Kasvoja rasvaan kaksi kertaa päivässä oli kesä tai talvi. Iltaisin pesen kasvot ja laitan voiteet + seerumit. Aamuisin en enää pese vedellä, pyyhkäisen vain kasvovedellä (toimii omalle kuivalle iholleni hyvin) ja sitten taas seerumi + voide kerrokset :)
    Mutta kroppaa, etenkin sääriä joudun välillä talvisin rasvaamaan kolme-neljäkin kertaa päivässä jos ovat oikeen pahaksi päässeet. Eli aina kun hirveä kutina alkaa, ei muuta kun rasva esiin :D

  20. Bemu kirjoitti:

    Iltapuhdistuksen jälkeen yövoide. Aamulla kasvoveden jälkeen päivävoide. Tai jos käytössä on BB-voide niin sen alle joku oikein kevyt voide tai ns. tehotipat.
    Ja tämä aina, oli päivällä sitten ollut meikkiä tai ei

  21. Painajainen kirjoitti:

    1. Aamulla, 2. suihkun jälkeen illalla ja 3. ennen nukkumaanmenoa. Kuiva on kuin Sahara, vaikka käytän myös kosteuttavia naamioita. Suihkun jälkeen on aivan pakko saada kasvorasvaa tai tuntuu siltä, että kasvot repeävät.x(

  22. Quutti kirjoitti:

    Vastasin 2xpv, mutta oikeasti rasvaan pelkästään kasvojen pesun jälkeen. Tavallisesti käyn aamuisin suihkussa, sen jälkeen seerumi jos siltä tuntuu ja vuodenaikaan sopiva kevyt kosteusvoide. Illalla pesen meikit (käytännössä ripsivärin, useina päivinä myös meikkipuuterin) ja laitan yöksi vähän paksumman voiteen. Joinakin kesinä olen käyttänyt esim. iHerbin Hyaluronihapposeerumia yövoiteen tilalla, ja hyvin on toiminut pienestä kiristelystä huolimatta. Tänään en käynyt suihkussa, joten en pessyt enkä rasvannut kasvojani aamulla enkä aio myöskään illalla sitä tehdä ja iho tuntuu aivan hyvältä!

  23. Myy kirjoitti:

    Aamuin illoin. Joskus vapaapäivänä saatan kyllä naamioida ihoa keskellä päivää, joten satunnaisesti kolmesti. :)

  24. Arlene kirjoitti:

    Itse laitan kosteusvoidetta suihkun jälkeen eli joka toinen päivä. Iho on melkoisen hyvässä kunnossa ja tuntuu kosteutetulta, joten en näe tarpeelliseksi rasvata naamaa päivittäin. Mulla ei oo minkäänlaista näppyläongelmaakaan, ni kasvojakaan ei tartte puhdistaa erikseen( en meikkaa arkena ollenkaan) :)

  25. orkidea kirjoitti:

    Itse kuulun tähän atooppinen iho kastiin enkä voisi kuvitellakaan että edes päivää olisin rasvaamatta ihoa. Aamuin illoin siis ja joskus keskellä päivää, mutta yleensä silloin rasvaan vain ongelma-alueeni mikä se sitten onkin sillä hetkellä. Nyt on silmäkulmat ihan auki ja iho hilseilee kaulasta joten se tarkoittaa että parin tunnin välein lisään rasvaa.

  26. Tyttö 18v kirjoitti:

    Kosteutan ihoni aamulla ennen meikkausta ja illalla suihkun jälkeen. Saatan myös joskus pestä meikit pois aiemmin päivällä ja kosteuttaa ihon vielä sen jälkeen ja sitten illalla, jos käyn suihkussa.

  27. Maiju kirjoitti:

    Rasvaan kaksi kertaa päivässä orjallisesti. :D Siitä on tullut jo tapa ja se kuuluu ihonhoito-rutiineihini. Rakastan ihon hoitamista ja hoivaamista, eikä ennen putsaamista, kasvovettä, kasvorasvaa ja sy-voidetta mennä nukkumaan. Äitini aina nauraa minulle kun käytän nyt jo silmänympärysvoidetta, kun tarvetta ei ole, mutta mielestäni se on tärkeää. Nuorena kun voi vielä ehkäistä ryppyjä. ;)

  28. milipili kirjoitti:

    2 kertaa riittää talvellakin.

  29. terhi kirjoitti:

    Laitan aamuisin kasvojen pesun jälkeen kosteusvoidetta, niin meikki levittyy nätimmin. Iho ei tunnu kuivalta muuta kuin leuasta näin talvisaikaan, mutta rasvaan silti koko kasvot. Iltaisin laitan voidetta tosi satunnaisesti, leukaan saatan silloinkin jotain rasvaa lääppiä ja silmänympäryksille myös. Muu iho saattaa jäädä rasvaamatta, kun mulla on melko rasvoittuva iho eikä sitä muualta kiristele yhtään.

    Osaatko sanoa, pitääkö se paikkaansa, että rasvoittuvaakin ihoa pitäisi rasvata kahdesti päivässä tai se alkaa rasvoittua vain enemmän? Itse en ole huomannut oikein mitään vaikutusta rasvasin tai en, oikeestaan kivampi tunne mennä nukkumaan ilman rasvaa kun iho tuntuu jotenkin raikkaammalta :)

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Se pitää paikkansa, että rasvoittuvaakin ihoa täytyy kosteuttaa. (Sillä, montako kertaa päivässä niin kannattaa tehdä, on toissijainen merkitys, pääasia on että kosteuttaa.) Rasvoittuvalta iholta ei puutu rasvoja, minkä monet sekoittavat siihen ettei siltä puutu kosteutta. Rasvoittuvakin iho on kuitenkin usein pintakuiva, ja tarvitsee extrakosteutusta pysyäkseen tasapainossa. Siihen en osaa ottaa kantaa, alkaako iho sitten oikeasti tuottaa lisää rasvaa kompensoidakseen pintakuivuutta – toiset sanovat että näin voi tapahtua, toiset sanovat että se on ihan puppua. :) Tärkeää kuitenkin on antaa rasvoittuvalle iholle kosteutta vesipitoisen, kevyen voiteen muodossa. Monet suosivat geelimäisiä voiteita joissa ei ole lainkaan öljyjä.

      Useimpien iho voi paremmin kun sitä kosteuttaa. Toki jos ihosi on rasvoittuva mutta ei koskaan reagoi pintakuivuudella, niin ehkäpä siinä tapauksessa voisin jättää voiteen käytön kokonaan. Onhan olemassa ihmisiä, joiden iho on huippukunnossa eivätkä he koskaan rasvaa sitä…. Mutta viimeistään vanhemmalla iällä voitelemattomuus alkaa näkyä, sillä ihon luontainen kosteuskerros alkaa ikääntyessä heikentyä, ja jos ihoa ei silloinkaan vielä pehmennä voiteilla alkavat juonteet juurtua paljon herkemmin kuin kosteusvoiteita käyttävillä henkilöillä.

  30. Elsa kirjoitti:

    Itse rasvaan kaksi kertaa yleensä mut ei olis pahitteeksi viis kertaa päivään.. Mun iho on todella kuiva, jonka vuoksi kärsin kesin sekä talvis isoista kuivista länteistä joka puolella kehoa… Ikäviä ovat, etenkin sillon kun niitä tulee naamaan talvisin :S

  31. Helinäkeiju kirjoitti:

    Vastasin kaksi kertaa päivässä, mutta laskin aamuisen seerumi+BB yhdeksi kerraksi. Illalla laitan peruskasvovoiteen. Luin muuten jostakin, että kasvot pitäisi aina puhdistaa myös aamuisin esim. puhdistusvaahdolla. Olen aina puhdistanut kasvot aamuisin pelkällä kevyellä vesipesulla (unihiekat pois :) ) ja kasvovedellä. Eikö tämä riitäkään “puhdistamaan” ihoa aamuisin?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Jos iho on tosi rasvoittuva ja heräät aamullakin öljyisellä iholla, niin silloin se on hyvä puhdistaa putsarilla sekä aamuin että illoin. Normaali/kuivaihoiselle riittää mielestäni mainiosti aamuinen vesihuuhtelu tai sitten pyyhkäisy kasvoveteen kostutetulla vanulapulla niinkuin itse teen. Usein siihen vanulappuun kuitenkin ilmestyy vähän likaa, vaikka kasvot olisi edellisenä iltana kuinka jynssätty puhtaaksi. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta arvelen että ihohuokoset voivat yön aikana puskea pintaan syvemmälle vajonnutta likaa johon putsarit eivät edellisenä iltana “yltäneet”. Huokosethan ovat yöllä kuitenkin aktiivisia ja erittävät talia, joskus munkin huokoset on aamuisin ihan laajentuneet ja ihon pinta kevyesti kiiltävä.

  32. ccesca kirjoitti:

    Rasvailen kasvojeni ihoa aamuin illoin, mutta todellisuudessa sitä pitäisi tehdä vielä useammin nyt talvisin. Kesäisin taas kasvojeni iho ei ole ollenkaan kuiva, ja useimmiten silloin tekisi mieli jättää rasvaamatta ihoa ollenkaan.

  33. HH kirjoitti:

    Kuulun kanssa kastiin 1-2 kertaa päivässä. Riippuu aikalailla vuodenajasta. Talvella on pakko kosteuttaa suihkun jälkeen (onko sulla muuten selitystä miksi se kasvojen iho alkaa kiristämään välillä juurikin suihkun jälkeen? Ihon rasvat lähtee mukana vai?) sen ekstrakerran. Muuten aamuin illoin.

    Tietysti jos jostain syystä pitää laittaa vaikka keskellä päivää meikkipohja kasvoille, laitan alle myös kosteusvoidetta. Se vaan auttaa meikkiä näyttämään paremmalle eikä sen kanssa tarvitse pelleillä ikuisuuksia :)

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      onko sulla muuten selitystä miksi se kasvojen iho alkaa kiristämään välillä juurikin suihkun jälkeen? Ihon rasvat lähtee mukana vai?

      Kyllä, juurikin näin. Lämmin ja etenkin kuuma vesi liuottaa tehokkaasti kasvojen omaa hydrolipidikalvoa.

  34. Nean kirjoitti:

    Mun iho oli ennen oikee ongelmatapaus: rutikuiva, mutta rasvoittui silti kiiltäväksi alle tunnissa pesusta. Rasvailin naamaa pari-kolme krt pvässä. Kesällä 2012 päätin koettaa olla ilman putsareita ja rasvoja ja geelejä, ja katsoo miten käy. Nykyään sitten putsaan meikit iltisin manteli-kookosöljyseoksella, aamuisin huuhtelen kasvot vedellä, enkä tuon illan öljyputsin jälkeen tarvi muuta rasvaa, en siis aamullakaan. Enkä siis käytä koskaan muuta putsaria naamalle kuin öljyä. Iho ei ole ikinä voinut paremmin, aknekin hävis . Less is more, ainakin mulle!

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Öljyt tosiaankin toimivat monien iholla ja kuulen paljon juurikin noita tasapainottumistarinoita! :) Kasviöljyt on aika mahtavia.

  35. ttuffi- kirjoitti:

    Iltaisin putsauksen jälkeen Dermosilin fresh balancen kasvovoidetta ja kun vielä ennen nukkumaan menoa tulee Aqualan L:llää ja/tai violettia Dermalogia lotrattua muulle iholle, laitan rasvaa myös nassukkaan jos aiempi voide on jo imeytynyt ja iho on kuiva. Tällä hetkellä silmäkulmiin kuluu Elideliä ja kaulan iholle Apolaria perusvoiteiden kumppanina. Atooppinen ihottuma, ekseema ja hajusteyliherkkyys taustalla ja ikää alle 20.

  36. Peg kirjoitti:

    1-2 kertaa päivässä tulee rasvailtua talvisin pintakuivaa sekaihoa. Pihinä opiskelijana käytän nykyään hienojen ja kalliiden kasvovoiteiden sijaan ihan perus Nivea Softia. Edullinen, kosteuttaa juuri sopivasti ja jättää ihon mukavan pehmeäksi! Aamuisin voisi meikin alle riittää joku kevyempikin tuote, mutta enpä ole saanut aikaiseksi sellaista etsiä. Rasvoittuva ihoni on myös aika herkkä, joten saunan jälkeen ja kovempien pakkasten aikaan (tai muuten vaan tarpeen vaatiessa) laitan Lumenen Sensitive Touch sarjan SOS rauhoittavaa tehovoidetta tai sekoitan sitä Nivea softiin – toimii!

    Kesäaikaa käytän BB-voidetta, kun pienen rusketuksen ansiosta ei tarvitse arkipäivisin meikkivoidetta ollenkaan ja se riittää myös kosteuttamaan.

  37. Marisa kirjoitti:

    Kyllä se on se 2 kertaa päivässä. :) Joskus hyvin harvoin ei muka ehdi kuin kerran päivässä, mutta yhtä harvoin lisään päivään sitten kolmannenkin rasvakerroksen. :)

  38. Pilvi kirjoitti:

    Minä rasvaan 0-1 kertaa :/. Pesun ja kasvoveden jälkeen laitan silmänympärysvoidetta ja sitä samaa jos tulee liikaa putelista, niin myös suun/poskien seutuville. Niihin kohtiin mitkä vähän kiristää. Pari kertaa viikossa laitan myös kevyttä päivävoidetta otsalle siihen kohtaan misssä näkyy ryppyjä.
    Iltaisin puhdistan meikit meikinpuhdistusliinoilla. Sen jälkeen iho ei tunnu kaipaavan rasvaa.
    Käytän bareMineralsin meikkipohjaa ja alla Diorin peiteainetta ongelmakohdilla. Finnejä pukkaa joskus, mutta yhdistän sen hormonimyrskyaikoihin. Olen 37-vuotias.

  39. Bambi kirjoitti:

    Dr. Hauschkan periaatteita olen noudattanut jo useita vuosia, toimii. (Tosin käytän useimmiten muita tuotteita kuin Hauschkaa, en halua jumittua yhteen sarjaan.)

  40. Anu kirjoitti:

    Käytin vuosia yövoidetta, mutta en pitänyt siitä tunteesta iholla illalla/yöllä. Kokeilin erilaisia voiteita, mutta aina tuntui siltä, että voide jäi vaan ihon pinnalle. Nykyään käytän iltaisin puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen öljyä ja se on toiminut mulla hyvin. Nyt talvella on käytössä Argan -öljy ja kesällä Floramen kevyempi öljysekoitus. Päivävoiteena käytän keväällä/kesällä aina suojakertoimellista voidetta ja pimeämpänä vuodenaikana esim. Laveran My age päivävoidetta. Se on mulle täydellistä, koska se imeytyy hyvin, mutta kosteuttaa silti ihanasti. Kesällä mulla on lähes aina se ongelma, että kasvovoide ei imeydy vaan tuntuu iholla epämukavan tahmealta. Paras suojakertoimellinen kosvovoide minulle on Avènen Hydrance optimale SPF 20 (Ja se kevyempi versio). Se on ainut suojakertoimellinen voide, joka imeytyy ihooni erittäin hyvin. Toivoisin löytäväni sille korvaavan tuotteen luonnonkosmetiikasta, mutta ainakaan vielä sellaista tuotetta ei ole löytynyt :(.

    Pitkä vastaus…, mutta siis aamulla voidetta ja illalla öljyä :).

  41. Henni kirjoitti:

    Yleensä rasvaan kasvot kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin. Talvisin rasvani ovat todella hoitavia, koska ihoni on herkkä ja kuivuu. Kesällä käytän kevyttä voidetta suojakertoimella, sen sipaisen naamaan aamulla. Joskus en kesäisin rasvaa naamaa ollenkaan. Aamuisin en useinkaan pese naamaa vaan pyyhin sen kasvovedellä raikkaaksi. Joskus talvisin saatan jättää jommankumman rasvauksen väliin. Esim. Eilen illalla laitoin kuorinnan jälkeen rasvaa joka imeytyi heti ihooni, nukkumaan mennessä lisäsin hieman rasvaa ihooni=> aamulla iho oli vielä kasvoveden jälkeenkin hyvä joten en lisännyt voidetta vaan laitoin meikin suoraan iholle. Tiedän että päiväksi pitäisi laittaa voidetta:). Kroppaa rasvailen ehkä pari kertaa viikossa ohuella rasvalla, kädet rasvaan päivittäin.

  42. meow kirjoitti:

    Jännä juttu, ei ole tullut mieleenkään, että kosteusvoidetta voisi käyttää muuten kuin aamuisin ja iltaisin (ellei sitten ole vaikka käynyt päivällä suihkussa tai jtk). Mutta no miksipä toisaalta ei jos se toimii?

  43. Satumainen kirjoitti:

    Hei! Mä rasvaan kasvoni 0-2 krt päivässä. Aina suihkun jälkeen ja iltaisin, kun pesen meikit pois. Jos olen käynyt aamulla suihkussa, niin en välttämättä rasvaa enää illalla. Käytän siis ihan vain extra virgin kookosöljyä ja pesen aina pelkällä vedellä. Tuo öljy on siitä kätevä, että sillä saa rasvattua koko kasvojen alueen, huulet, kädet ja jalat kaikki samalla kertaa! ;) Toki sitten aina jonkun ajan jälkeen pitää pyyhkiä imeytymättömät rasvat pois. Eikä haittaa, vaikka osa rasvasta menisi suuhunkin :)

  44. Laura kirjoitti:

    Rasvaan kasvot aina kun pesenkin ne, yleensä aamuin illoin. Joskus saatan unohtaa/ en jaksa pestä aamulla kasvoja, jolloin en laita voidettakaan. Kesällä en välttämättä rasvaa ollenkaan.

  45. Minna kirjoitti:

    Pesen kasvot kaksi kertaa päivässä,aamuin ja illoin ja kosteutan sen jälkeen. Jos menen esim. zumbaan, niin pesen meikit pois ja laitan kosteutusta, koska kasvoni ovat todella kuivat ja sitten zumban jälkeen pesu ja kosteutus. Enempään rasvaukseen ei kyllä ennätä!

  46. Ässä kirjoitti:

    En käytä ikinä aamuisin kosteusvoidetta. Vaikka käytän mineraalipohjaa, niin tuntuu jotenkin ettei ole tarvetta. Käytän paksua yövoidetta iltaisin ja aamulla pyyhin kasvot kuivan ihon kasvovedellä vanulapulla. Siihen vaan sitten meikki päälle. Pohjustustuotetta käytän röpelöisiin kohtiin ja silmien alle.

  47. maria kirjoitti:

    Vastasin kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin, ja normaalisti se olisikin ok. Se nyt ei sitten tietenkään pidä enää paikkaansa kun aloitin Roacuttanin – nyt rasvataan parhaimmillaan viisi kertaa päivässä, toki vain alueellisesti ne kohdat jotka kiristävät. Järkyttävää tämä kuivuminen. Kinnaa ja kuoriutuu! Viikossa äärilaidasta toiseen, koen sen vähän huvittavaksi.

Kommentoi