keskiviikko 13. helmikuu 2013

Aaargh…

….ja nyt mua sitten stressaa ihan mielettömästi se, että en ole vieläkään ehtinyt lukea kaikkia stressikommenttejanne (siellä on älyttömästi hyviä pointteja!) ja se, että en ole ehtinyt maanantain ja tiistain työkeikkojen takia tehdä uutta postausta. (Edelleenkin kuuntelen kateuden sekaisen hämmästyksen vallassa, kun monet bloggaajakollegat kertovat saavansa kirjoitettua juttuja  varastoon….. Sannilassa tällainen tehokkuus on täyttä utopiaa.)

Nyt mä annan itselleni vielä hetken verran omaa aikaa lähtemällä salille, mutta koska en osaa päättää kummasta aiheesta teen päivän postauksen, kysyn teiltä:

Laukku_vs_meikit

Kirjoitanko Mysteerilaukun sisällöstä, vai teenkö meikin uusilla Benecos-meikeillä?

….ja nyt sitten stressaa sekin, että kehtasin tuikata tänne näin sisällöttömän täytepostauksen. Anteeksianteeksi….!

(Pitäisi kai kuitenkin palata siihen viime vuoden alun hitaampaan postaustahtiin, päivittäisen tahdin ylläpitäminen on lopulta kuitenkin aika haastavaa meikäläiselle…. Jos totuttaa lukijat päivittäisiin postauksiin niin sitten tulee hurja syyllisyys siitä jos ei joka viikko ehdikään tuottaa päivittäin sisältöä :/ )


37 Responses to “Aaargh…”

  1. Heppu kirjoitti:

    Älä stressaa postaustahdistasi. Se on aina ollut oikein hyvä juuri sellaisenaan kun on milloinkin ollut. :)

  2. Annakaisa kirjoitti:

    Hoi Sannilainen, nyt heti loppui tollanen syyllistely! Kyllä me täällä jaksetaan oottaa postauksia ja jokainen meistä tajuaa, että blogaajilla on muutakin elämää :D Stressit huitsintuuttiin ja otat aikaa itselles myös <3 Mua kiinnostaa noi Benecosin uudet meikit, blogaat sitte ku ehdit.

  3. Miia kirjoitti:

    Kuule, pitäisi kai kuitenkin stressata vähemmän pikkujutuista! :) Älä huolehdi mistään sisällöttömistä postauksista, ei niitä ole pakko lukea, jos siltä tuntuu. Minä luin, eikä mieleeni tullut missään vaiheessa, että onpa sisällötöntä!

    Ja stressaamisesta, eihän se hyväksi ole, mutta yritäpä ajatella näin: elämäsi on hyvällä mallilla, jos ehdit stressaantua kaikista mainitsemistasi asioista, jotka oikeasti on ihan pikkujuttuja. Isoja huolia ja murheita ei voi silloin olla. Kun oikein iso vastoinkäyminen kohtaa, niin pyykkivuoret, tiskialtaat ja kirjapinot… niitä ei edes huomaa!

  4. Natalia kirjoitti:

    Ei sinulta varmasti odoteta jokapäiväisiä postauksia!:) Ymmärrän, että nuoremman ikäluokan lifestyle-bloggaajille valitetaan jos tahti hidastuu, mutta eiköhän sinun lukiasi ole ymmärtäväisempiä :)

    Minusta oikeastaan ne vähän harvemmin päivittyvät blogit ovat kivempia kuin ne 3 kertaa päivässä päivittyvät. Eihän niitä ehdi edes lukea!

  5. Heinä kirjoitti:

    Älä stressaa postaustahdistasi! Sinähän julkaiset uusia juttuja todella usein. ;) Minä ainakin haluaisin lukea noilla Benecosin tuotteilla tehdystä meikistä, sillä luonnonkosmetiikkajutut kiinnostavat paljon.

  6. eekku kirjoitti:

    Olen samaa mieltä.Älä turhaan stressaa postaustahdista,tää on sun blogi ja kirjoitat mahdollisuuksien ja fiiliksen mukaan.Mua kiinnostaa mysteerilaukun sisältö

  7. Jenni kirjoitti:

    Tämä on _sinun_ blogisi, jonka kait pitäisi olla sinulle mieluinen harrastus/työ/henkireikä/kanava intoilla kiinnostuksen kohteestasi. Postaat silloin ja niistä asioista kuin itsestäsi milloinkin tuntuu. Minulle blogisi on ainakin juuri tällaisenaan kohonnut suosikkiblogikseni, joten jotain teet oikein :) En edes viitsi sanoa, että “älä stressaa” koska se on vähän helpommin sanottu kuin tehty :)

  8. tintti kirjoitti:

    Olis ihana lukee noista meikeistäkin ja nähdä miten ne toimii sun totetuksella, mutta sana “mysteeri” tai “yllätys” saa mut aina ihan sekasin, joten kerro ihmeessä, mitä on mysteerilaukussa :D

  9. Arlene kirjoitti:

    Höpön löpön stressaamiselle, tää päivitystahti on ihan hyvä :)
    Olen niin utelias ihminen, et haluaisin nähdä postauksen mysteerilaatikosta :)

  10. Anna kirjoitti:

    Sannilaan sellaiset terveiset, että ei se määrä vaan laatu. Postaat kun ehdit, veikkaan että kumpikaan edellämainituista ei mene pilalle, vaikka postaus päivän, pari marinoituisikin.

  11. Hanre kirjoitti:

    Tee postaus mysteerilaukun sisällöstä :)

  12. Tiia kirjoitti:

    Ei minua ainakaan haittaa vaikka postaamisessa on välillä vähän pitempiäkin aikavälejä, saa ainakin yllättyä positiivisesti kun huomaa uuden postauksen :) ja minua kiinnostaisi nuo uudet meikit :)

  13. Emmi kirjoitti:

    Minä ainakaan en odota mitään päivittäisi postauksia. Luen postauksset kun ne ilmestyvät oli niitä sitten kerran päivässä tai kerran viikossa :) Enkä loukkaannu vaikka päivitystahti kärsiikin.

  14. Heli kirjoitti:

    No worries, harvempikin postaustahti on tosi jees! Ja mielelläni kuulisin lisää Benecosin meikeistä, itsellä käytössä poskipuna, luomiväri ja huulikiilto ko. merkiltä.

  15. Henna kirjoitti:

    Mua kiinnostais toi Mysteerilaukku! Ja älä turhaan ota stressiä postaustahdista, postaat ihan silloin kun kerkeät ja haluat :)

  16. Nimetön kirjoitti:

    Nainen, relax :)

  17. stiia kirjoitti:

    Mysteeriboksi!! Äh, se on ihan kaikkien kannalta parempi että kirjottelet sitten kun jaksat, ehdit ja on isnpistä! Älä ainakaan tästä ala stressata! :)

  18. Liena kirjoitti:

    Bloggaajilla PITÄÄ olla muuta elämää että jaksavat kirjoittaa, ja kohtaavat asioita joista haluavat kirjoittaa. Joku varmasti kitisee taukopäivistä, mutta eiköhän suurin osa meistä lukijoista ymmärrä, että bloggaajan elämässä on paljon muutakin.

    Blogin kirjoittamisen pitäisi varmaan olla mukavaa, vapaaehtoista puuhaa? Älä tee siitä epämukavaa itselleni stressillä ja “pakkotuntemuksella”.

  19. m kirjoitti:

    entä postaus sali-ohjelmasta? :) t. päivittäin käynyt kurkkimassa josko se oisi jo ilmestynyt

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Aaa, sellaista en ole tainnut luvata…? Luitko kuitenkin liikuntapostauksen? :)

  20. Bemu kirjoitti:

    Nyt Sanni hidastat tahtia! Ei mitään päivittäisiä postauksia, 1-2 kertaa viikossa on sopiva tahti. En minä pysy sun matkassa mukana jos postauksia tulee päivittäin ;)
    Joten stressi pois ja kirjoitat kun siltä tuntuu. Ja minä taas uteliaana ihmisenä haluan nähdä mysteerilaukun sisällön…. :D

  21. Tiltu Kultu kirjoitti:

    Benecos.
    Eikä mitään paineita postaustahdista!

  22. candycane kirjoitti:

    Mysteerilaukku! Ja hidasta ihmeessä tahtia jos siltä tuntuu :)

  23. Vierailija kirjoitti:

    Jep oon samaa mieltä, että sun postaustahti on aina ollut hyvä, että ihan turhaa siitä stressaat :–)
    Totta kai bloggaajat on myös ihmisiä, joten on aika typerää keneltäkään kuvitella, että ei ole muuta elämää kuin blogi.

    Mysteerilaukun sisältö kiinnostaa täällä päin!

    Ps. En nyt jaksa alkaa kahlaamaan edellisen postauksen kommentteja läpi josko tähän olisi jo vastattu, mutta millainen tuoksu tuossa dödössä on? Kuulostaa niin hyvältä tuotteelta, mutta itellä on ongelma just se, että kaikissa kivoissa dödöissä tuppaa olemaan niin vahvat hajusteet..

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      millainen tuoksu tuossa dödössä on?

      Mieto ja miellyttävä, tosi huomaamaton ainakin mun mielestä. Ja alkoholitonhan tuo on myös, eli ei löyhkää alkoholillekaan. :)

  24. Ulpu kirjoitti:

    Mysteerilaukku kiinnostaa… :) Ota rauhassa vaan ja postaat kun ehdit.

    Lohdullista muuten huomata edellisessä postauksessa, että muillakin on tavaraa ympäriinsä. Ja ymmärrän oikein hyvin, että ne tavarat sressaa. Nimim. sauna on välillä puhtaan pyykin säilytyspaikka… ;)Stressittömämpää kotoilua!

  25. c kirjoitti:

    Benecosit kiinnostaa enemmän!

  26. Anniina kirjoitti:

    Älä turhaa ota ressiä, eiköhän se ole meidän lukioidenkin edun mukaista että sulla on elämää mistä kirjoittaa. Ja laadukasta tekstiä jaksaa oottaa :) Toi mysteeriboksi kiinnostaapi miuta enenmpi :) Semmosta vielä kyselisin, kun huulipunaus kiinnostas, muttei muuten meikkaus.. Luuletko että pelkkä huulipuna vain rumentaisi ja korostaisi muuten meikkaamatonta ihoa ?

    • Sanni Sanni kirjoitti:

      Mielestäni pelkkä huulimeikki toimii oikein loistavasti – kunhan kasvoilla on kuitenkin pohjameikki. Silmät voi siis jättää meikittä mutta jos iho on kirjava ja huulilla kirkas/tumma/selkeä huulimeikki, niin kokonaisuus näyttää vähän oudolta eikä välttämättä mitenkään kaunistavalta. Tietysti jos omistaa täydellisen tasaisen ihon, niin sittenhän pohjameikinkin voi unohtaa! :)

  27. HH kirjoitti:

    :’) Voi sua… Elä stressaa tästä. Mun mielest sopi ihan hyvin se hitaampikin postaustahti. Mikäpä hätä tässä on :D

    Ja mua kiinnostais toi laatikon sisältö!

  28. Ansku kirjoitti:

    mua kiinnostaisi benecos tälle päivälle:)

  29. Ansku kirjoitti:

    Koska olen niin lapsellinen: mysteerilaukku! Ihan kun jouluna :) Ei vaan tee postaukset molemmista, mutta omaan tahtiin. Elä vedä itteäs piippuun hyvä nainen ;) Sun blogi on ylivoimaisesti laadukkain kosmetiikkablogi tässä maassa, kaikki natsaa: sisältö (sisältö, sisältö!!! Ihan huippua!), kieli, visuaalinen ilme… ihanaa! Tulee jotenkin kaunis olo kun lukee sun postauksia :)

  30. nti kesäheinä kirjoitti:

    Mysteerilaukku! Ei sinun kannattane meidän takia ressiä ottaa… :) Kyllä me välillä pärjäämme pienemmilläkin postauksilla.

  31. Marde kirjoitti:

    Meikkipostaus kiinnostaisi ekaksi ja sitten laukkumysteeri, äläkä ota stressiä postauksien teoista, kaikilla meillä on omat kiireemme. Sinun blogiasi on todella mukava seurailla ja lukea, että tee postauksia silloin kun kerkeät ja jaksat ;)!

  32. ella kirjoitti:

    Benecos.

    Siirry ihmeessä hitaampaan postaustahtiin. Kyllä lukijat tietää, että “hyvää kandee venaa”. Jää myös paremmin aikaa kommenttikeskusteluun osallistumiselle ja sen lukemiselle, kun mielenkiintoiset postaukset eivät heti painu piiloon uusien tieltä :)

Kommentoi